perjantai 1. huhtikuuta 2016

Mallaspossukopterit lähtevät lentoon

Laatulihastaan tunnettu Kaartilan mallaspossu aloittaa jälleen verkkokauppatoimitukset; tällä kertaa lennokkikuljetuksina.



Posti lopetti kotikylmätoimitukset yllättäen maaliskuun lopussa. Tämä jätti useat verkkomyyntiään kehittäneet tuottajat pulaan.

"Oli harmillista huomata, että hallituksen digitalisaatiohankkeista huolimatta Suomessa otettiin verkkokauppalogistiikassa vuosia takapakkia" manaa Kaartilan mallaspossun isäntä Jouni Kaartinen.

Kylmäkuljetuksien lopettamisen haitat osuivat erityisesti suurimpien kaupunkien ulkopuolella asuvaan väestöön.

"Me haluamme palvella asiakkaitamme kaikkialla Suomessa, emme pelkästään suurimmissa kaupungeissa" jatkaa Jouni. "Siksi investoimme aivan uudentyyppiseen logistiikkaan."

Mallaspossupakettien toimituksissa aiotaan hyödyntää nelikoptereita eli drone-lennokkeja.

Ensimmäiset toimitukset Juvan alueelle lähtevät tänään. Kesäkuun alusta lennot on tarkoitus ulottaa koko Etelä-Savoon, joka tunnetaan ruokapiireissä myös nimellä Mallaspossulandia.

"Meillä on Etelä-Savon alueella niin monta hyvää lihatiskikumppania, että pystymme heidän avullaan kattamaan syrjäisemmätkin laiturinnokat palvelullamme."

Akkuteknologian kehittyminen mahdollistaa jopa 35 km:n toimitussäteen. Lihatiskit toimivat alueellisina tukikohtina Mallaspossukoptereille.

"Näin voimme palvella kesällä Savon kauniisiin maisemiin lomailemaan tulevia matkailijoita ja mökkeilijöitä".

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Mallaspossun poskia Pastiksessa




Helsinkiläinen Ravintola Pastis on ollut meille tärkeä kumppani tutustuessamme ravintolamaailmaan ja opetellessamme palvelemaan huippukeittiön tarpeita.

Tästä suurkiitos Pastiksen vetäjälle Timo Sir Lintsi Linnamäelle ja ravintolan koko henkilökunnalle!

Pastiksen mallaspossuerikoisuudeksi ja taidonnäytteeksi ovat muodostuneet mallaspossunposket. Annos on kaunis ja aivan huikean herkullinen. Toki tässä arvostelussa voi olla mukana hieman jääviä arvolatausta, joten käykää itse tarkistamassa asia kun poskia on taas lounaslistalla.

Saimme poikkeuksellisen mahdollisuuden päästä vierailemaan Pastiksen keittiön puolelle. Seuraavassa kuvasarjassa Pastiksen kokki Jouni Rahikainen esittelee, miten mallaspossun poskilihat valmistellaan annokseksi ennen pöytään tuomista.


Hyvää ruokahalua!

www.mallaspossu.fi
www.pastis.fi


P.S. Jos haluat mallaspossua tarjolle ravintolaasi tai lihatiskiisi, ota yhteyttä info@mallaspossu.fi.












Teksti: Mika Kaartinen
Kuvat: Timo Blomqvist

maanantai 26. lokakuuta 2015

Roslund ja Mallaspossu aloittavat yhteistyön Helsingissä




Perinteikäs helsinkiläinen Lihakauppa Roslund ja maan ehkä herkullisinta possua kasvattava Kaartilan Mallaspossu aloittavat yhteistyön.

Yhteistyön kautta mallaspossua tulee kuluttajamyyntiin Roslundin lihatiskeihin Hietalahden Kauppahallissa ja Teurastamon Portissa. Tämän lisäksi Roslund toimittaa mallaspossua helsinkiläisille ravintoloille lihatukkunsa kautta.

Mallaspossun myynti Roslundin lihatiskeissä ja tukussa alkaa torstaina 29.10.

Lisätiedot:
Kimi Roslund, Lihakauppa Roslund, kimi@roslund.fi, 0400-707 977
Mika Kaartinen, Kaartilan mallaspossu, info@mallaspossu.fi, 040-830 7914


Lihakauppa Roslund
Lihakauppa Roslund on vuonna 1935 perustettu perheyritys ja tänä päivänä yrityksen palveluksessa toimii jo neljäs sukupolvi. Lihakaupan lisäksi toiminta on laajentunut myös ravintola-alan puolelle. Vuonna 2012 avattiin Teurastamon alueella uuden aallon lihakauppa, Teurastamon Portti, josta saa tutun lihakaupan valikoiman lisäksi herkullista kotiruokalounasta sekä Josper-hiiligrillissä valmistettuja lihaisia herkkuja.


Vuoden 2013 alussa avattiin samalla konseptilla toimiva lihakauppa/ravintola uusittuun Hietalahden halliin.



Kaartilan Mallaspossu
Mallaspossut on kasvatettu perinteikkäällä juvalaisella Kaartilan maatilalla, jonka historia sikojen kasvatuksessa ulottuu 1920-luvulle saakka.

Possujen ruokinnan perustan muodostaa Saimaan Juomatehtaan maineikkaiden oluiden valmistuksessa käytetty mäski. Panimo tekee mäskin kotimaisesta viljasta ja oluenpanon jälkeen se kierrätetään Kaartilan tilalle. Mäski maistuu possuille hyvin ja sen käyttö yhdessä kotimaisen vehnän, rypsirouheen, herneen tai härkäpavun kanssa mahdollistaa luopumisen ulkomaisesta soijasta. Myös eläinten alkuperä on jäljitettävissä suomalaisiin porsitussikaloihin.

Rauhallisen kasvatustahdin ja käytetyn ravinnon vuoksi mallaspossun liha on tavallista mehevämpää. Liha on maukasta ja kuten Kaartilan tilalla leikillisesti todetaan, mallaspossu ei tartu pannuun.



torstai 15. lokakuuta 2015

Turhautuneita some-päivityksiä vai pöytä täynnä viinipulloja?


Julkaisemme tässä yhteistyökumppanimme Sepon Lihatorin Facebook-julkaisun 14.10.2105.

Hienoa tehdä yhteistyötä ammattilaisten kanssa, asiakkaidemme hyväksi!

----------------------------------


Turhautuneita some-päivityksiä vai pöytä täynnä viinipulloja?





Haluan kertoa muutaman sanan Sepon Lihatorin yhteistyöfilosofiasta.

Sunnuntaiaamuna minulle tuli tekstiviesti ”montako possua keskiviikolle? Numerolla 3 tulevalla possulla on musta turkki, tutkailetko onko se parempi laatuista kuin normaali?” 

Viestin lähettäjä oli Kaartilan Mallaspossun tuottaja. 

Tänä aamuna (keskiviikko) avasin jäähdyttämön oven, jossa ilokseni huomasin, että tuottaja oli tuonut lihat jo yöllä. Kaikki ruhon osat lajiteltuna omissa laatikoissaan, näteissä pinoissa. Hyvä ettei lihatiskikin ollut jo valmiiksi tehty. 

Tuottaja ajoi possut maanantaina teurastamoon, tiistaina aamuna teurastus ja nyt ne on minulla lihatiskissä!! Maksamme tästä lystistä saman hinnan tuottajalle kun että se vaihtoehtoisesti tulisi mutkien kautta 4 päivää vanhempana meille. Eli tuottajalle maksetaan hyvä hinta. Kaikki voittaa ja ovat tyytyväisiä!

Kaartilan mallaspossun ja Sepon Lihatorin välinen yhteistyö on mitä parhainta suomalaista yhteistyötä.


Tämä on vain yksi esimerkki. Samaa filosofiaa käytämme kaikkien yhteistyökumppaneidemme kanssa. Yhteistyössä tärkeimmät ovat juuri se hyvän mielen ja reiluuden meininki, jossa raha on vain yksi osa.


Tästä kaikesta huolimatta Sepon Lihatori on pystynyt pitämään kilpailukykynsä ja mahdollistamaan kaupungin parhaimman ja edullisimman hinta-laatu suhteen vuodesta toiseen!


Mutta tässäpä ei ole mitään uutta, vanhan liiton meininkiä, joka jostain syystä tuntuu olevan aika harvinaista.
Voiko parempaa tilannetta olla kun, että kaikki (tuottaja-kauppias-kuluttaja) voittavat?


Joulusesongin loputtua työpöytäni on aivan pullollaan konvehteja, kortteja, viinipulloja… merkkinä hyvästä yhteistyöstä.

Vaihtoehtoisesti voisimme valita toisenkin tien ja lueskella joulun pyhinä pienyrittäjien kärjistyneitä some-päivityksiä meidän toiminnasta.

Toivoisin että jakaisitte tämän julkaisun, ehkäpä saisimme reilumman tulevaisuuden omille lapsillemme ja ehkä myös meille itsellemme.

Hyvää alkanutta viikkoa! Meillä palvellaan.



Sepon Lihatori Oy

tiistai 13. lokakuuta 2015

Oppitunti asiakaspalvelusta Hotels.comin tapaan


Lisäys 14.10.:
Dharma Yoga Residence (yogaresidence.eu/en/apartments) otti tänään yhteyttä ja ilmoitti, että he kyllä saavat uuden asiakkaan eikä peruutusmaksua tarvitse maksaa.

Kiitos Liisi, että hoiditte asian kuntoon. Kaikki pisteet teille! Ensi kerran hoidan varaukseni suoraan teidän kanssa ja jätän turhat välikädet pois. Ja sitä paitsi teillä on hienoja huoneistoja tarjolla hieman suuremmallekin porukalle.

Valitettavasti Hotels.com on pisteissä edelleen pahasti pakkasella.

Eilinen (13.10.) episodi kuvattu alla.


----------------------
Sain tänään mieliinpainuvan oppitunnin huonon asiakaspalvelun merkityksestä. Kerrataanpa se tässä vielä yhdessä:


Aina silloin tällöin avautuu mahdollisuus pieneen reissuun. Enimmäkseen kotimaassa, mutta satunnaisesti myös ulkomaille. 

Reissaaminen on mukavaa, mutta sopivan majapaikan hakeminen voi ottaa aikaa. Näissä tilanteissa toimivat hyvänä apuna erilaiset netissä toimivat välityspalvelut.

Tällä kertaa matka suuntautui hieman isommalla porukalla Tallinnaan ja siksi varasin Hotels.comin kautta huoneiston Dharma Yoga Residenceltä (yogaresidence.eu/en/apartments).

Varauksen suoritin tällä kertaa puhelimitse. Hetken kuluttua sain varausvahvistuksen sähköpostitse (blogin lopussa).

Kaikki ok, mutta sitten tuli vastaan tilanne, että jouduimmekin perumaan matkamme. Reilut 2 vrk ennen majoituksen alkamista otin yhteyttä Hotels.comin asiakaspalveluun peruakseni majoituksemme. Vastaus oli varsin tyly: peruutuksesta menee 140 €:n maksu, jonka hotelli on oikeutettu perimään sopimusehtojen mukaisesti.

Ihmetellessäni peruutusmaksua asiakaspalvelu kertoi heidän lähettäneen varausvahvistuksen, jossa tämä on vahvennettu. Sanoin, että minun saamassani varausvahvistuksessa tällaista ei ole (katso vahvistus blogin lopussa). Tätä asiakaspalvelu ei uskonut.

Ja nyt karahdettiin pahasti kiville.

Asiakaspalvelu jankkasi, että olen velvollinen maksamaan ja minä raivosin, että millä helkkarin perusteella.

Kun tätä rinkiä kierrettiin noin tusinan kierrosta, suostui asiakaspalvelu keskustelemaan esimiehensä kanssa. Hän tulikin puhelimeen; lähinnä vain toistaakseen saman viestin. Ja kierrokset eikun yltyvät.

Loppujen lopuksi tämä esimies sanoi kuuntelevansa nauhalta puhelun, jossa tilaus on tehty ja sopimusehdot käyty läpi. Absurdia kyllä, hänellä ei ollut mahdollisuutta soittaa minulle takaisinpäin asiasta, sillä he vain vastaanottavat puheluita.

Niinpä jonkun ajan kuluttua sain sähköpostia, jossa todettiin, että puhelussa sopimusehdot on käyty läpi ja siksi olen velvollinen maksamaan 140 €:n peruutusmaksun.

Soitin uudestaan asiakaspalveluun. Taas eri henkilö puhelimessa. Yritin rauhallisesti selittää tilannetta ja pyytää Hotels.comia hakemaan ratkaisua asiaan. Koin olevani huijattu. Lähetin heille vielä sen ainoan varausvahvistuksen, jonka olin saanut. Ei vaikutusta.

Minulle lähinnä tähdennettiin, että jos en peru huonetta ja maksa 140 €:a, on hotelli oikeutettu laskuttamaan minulta koko vierailun laskun. Eli suomeksi: maksa tai itke ja maksa.

Koska en kyseisen puhelun sisältöä muista, pyysin heitä lähettämään puhelun äänitiedoston minulle, jotta voin sen itse kuunnella. Ei, se ei asiakaspalvelun mukaan ole mahdollista. Kysyin miksi, jos he kuitenkin siihen vetoavat. Ei, se ei vain ole mahdollista.

Eli keskustelussa ajauduttiin aivan täyteen umpikujaan.

Hotels.com ei halunnut asiaa korjata vaan piti kiinni omasta näkemyksestään. Piste.

Meniköhän tämä nyt ihan oikein?

Täytyy vielä selvittää, mitä kuluttaja-asiamies tällaisesta toiminnasta toteaa, mutta se on jo oikeastaan sivuseikka. Tässä ei ole niinkään merkittävää se, kumpi on oikeassa. Merkittävintä ja samalla karmeinta on tuo sovittamaton ristiriita toimittajan ja asiakkaan välillä. Melkoinen asiakaspalvelukokemus…

Jos tästä jotain hyvää pystyy ammentamaan omaan toimintaan, niin se on tässä:
  • vahvista asiakkaille kaikki kirjallisesti
  • varmista, että kirjallinen vahvistus on mennyt perille
  • kuuntele asiakasta; harvempi huvikseen puhelimeen huutaa
  • sovittele ratkaisu; älä ikinä jätä asiakasta ongelman kanssa yksin
  • älä ikinä sysää kaikkea rapaa asiakkaan niskaan
  • kehitä omaa toimintaasi asiakkaan kanssa kohdattujen haasteiden kautta
  • älä ikinä käytä Hotels.comin palveluita

Tämänpäiväisen perusteella luulisin muistavani nämä opit.


Mika Kaartinen, Kaartilan mallaspossu

------------

VARAUSVAHVISTUS

Lähettäjä: Lodgix.com [mailto:mtalodgix@lodgix.com]
Lähetetty: 5. lokakuuta 2015 15:31
Aihe: Confirmation of booking

Thank you for your recent booking. We are looking forward to welcome you in our beautiful residence of Tallinn.

In order  to make your check-in fast and easy we will need your cooperation informing us your approximate time of arrival.

We inform you that our office is open 10.00 a.m- 19.00 p.m. Latest check in is possible in our restaurant Klaaspärlimäng, just next door (latest check in 23.00 p.m).  
      
Please check the apartment we have booked for you at http://yogaresidence.eu/apartments/

Looking forward to your arrival on 10/15/2015

Arrival date: 10/15/2015
Departure date:10/17/2015
Quote:

Reservation Summary - (Nr 19) Superior two Bedroom Apartment Pratyahara

Nights:
2
Rate:
130.74
261.47
Final cleaning
20.00
Taxes:
9.00%
23.53
Subtotal:

305.00
Total:

305.00
Reservation Deposit:

0.00

Best regards,
--------------------------
Sviatlana Iljenkova
Reservation

Dharma Yoga Residence & Clinique
Pärnu Mnt. 32
10141 Tallinn Estonia
Mob. +372 5021477
www.yogaresidence.eu

------------

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Mallaspossun yhteistyö Grillikauppa.comin kanssa

Välillä käy niin, että yhteistyön edellytykset on kirjoitettu valmiiksi ennen kuin asiasta on edes ehditty keskustella.

Kun ruokablogisti Qulinaristi (www.habanerokitchen.com) kesäkuun alussa esitteli Grillikauppa.comin Mika Niemen ja meidät keskenämme, oli heti selvää, että yhteistyö tulee käynnistymään jollain aikataululla. Myös yhteistyön muoto oli heti selkeä: he myyvät ja me toimitamme. Ja kumpikin osapuoli markkinoi.

Grillikauppa.com oli toki entuudestaan tuttu laadukkaiden grillien verkkokauppana ja aktiivisen sisältömarkkinointinsa kautta.

Kesäkiireet aiheuttivat pienen viiveen, mutta heinäelokuun vaihteessa keskusteluun pistettiin vauhtia. Siitä kolme viikkoa ja mallaspossu oli myynnissä Grillikauppa.comin sivuilla. Tässä ajassa hoidimme myös maistiaiset, sopimusehdot ja markkinointimateriaalin kuntoon.

Kovin usein yhteistyöviritykset kaatuvat kiireeseen eikä tarvittavia tapaamisia saada järjestettyä. Nyt niitä ei edes yritetty. Edes puhelimessa emme keskustelleet vaan kaikki sovittiin sähköpostitse.

Selkeää ja suoraviivaista. Hienoa yhteistyötä. Ja perustana hyvä suosittelija: kiitos Qulinaristi!



kirjoittaja: Mika Kaartinen
kuva: Grillikauppa.com

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Sir Lintsin grillausreseptit mallaspossulle

Huippukokki Pastiksen, Murun ja Kaartin Hodari & Hummerin takaa, Timo "Sir Lintsi" Linnamäki, loi mallaspossulle ikiomat grillausreseptit.

Reseptit on alunperin julkaistu Ilta-Sanomien Grilliliitteessä 30.4.2015. Tuo artikkeli on kokonaisuudessaan luettavissa täältä

Se tärkein osio eli itse reseptit löytyvät alta.

Mukavia grillaushetkiä!

Sir Lintsi ja Kaartilan mallaspossun isäntä Jouni Kaartinen

-------------------------------

Iltasanomat Grilliliite reseptit By Timo Linnamäki

Mallaspossun Grilliribsit ja Savumallasviski-BBQ-kastike

1 kg Mallaspossun Ribsejä
1 plo tummaa (savu)olutta
2 porkkanaa
2 sipulia
150 g juuriselleriä
vettä
suolaa
mustapippuria
laakerinlehteä

Pilko juurekset n. 2x2 cm kuutioiksi. Laita ribsit uunivuokaan juuresten ja mausteiden kanssa. Lisää mausteet ja suolaa sekä olut (jos sinulla on olutta iso pullo, voit ottaa pari kulausta itsekkin =D).Täytä vedellä siten, että peittyy juuri ja juuri. Hauduta kannen alla/peitettynä uunissa 150 astetta kunnes liha on mureaa, mutta ei ihan irtoa vielä luusta. Jäähdytä liemessä.



Savumallasviski-BBQ-kastike

 ½ sipuli
4 kynttä valkosipulia
0,25 dl öljyä
1,8 dl savumallasviskiä (ei tarvitse olla sitä kaikkein kalleinta)
10 g suolaa
475 g ketsuppia
65 g tomaattipyrettä
mustapippuri myllystä
0,8 dl siideriviinietikkaa tai valkoviinietikkaa
60 ml Worchesterhire-kastiketta
110 g muscovado-sokeri
muutamia tippoja habanerokastiketta maun mukaan

Pieni sipuli ja valkosipuli. Kuullota kattilassa öljyssä. Lisää viski ja anna kiehahtaa. Lisää loput ainekset ja hauduta hiljalleen n. 1 h. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella. Anna makuuntua kylmässä 1 vrk.

Ota ribsit liemestä ja sivele kastikkeella ja anna marinoitua 3 h ennen grillausta. Grillaa ribsit keskilämmöllä, ja sivele kastiketta lisää halutessasi. Tarjoa kastiketta kaikkien grillilihojen lisukkeena!

Isot Grillivartaat Mallaspossun paistista eli kinkusta, 6 kpl

 1 kg Mallaspossun paistia
2 kpl punasipuli / 12 minipunasipulia
1 kpl iso keltainen kesäkurpitsa
12 kpl herkkusieni
2 kpl fenkoli
Marinadi

Oliiviöljyä
Valkosipulia
Chiliä
Timjamia
Sitruunankuorta
Mustapippuri myllystä hieman

Kuutioi liha 2x2 cm kuutioiksi ja marinoi 1 vrk.  Kuori punasipuli ja pilko lohkoiksi. Jos löysit minipunasipuleita, kuori ja puolita ne. Jätä hieman kantaa sipuliin, niin pysyy kasassa!
Halkaise kesäkurpitsa pituussuunnassa ja pilko n. 2 cm siivuiksi.
Poista fenkolista vihreät osat leikkaamalla. Lohko valkoinen osa neljäsosiksi ja poista puumainen ydin, fenkoli irtoaa ”lehdiksi”
Ryöppää kaikki vihannekset nopeasti (2 min) reilusti suolatun veden kautta.
Nosta lihat maridanista ja lisää ryöpätyt kasvikset jäljellejääneeseen marindiin ja lisää suolaa.
Suolaa myös lihat.
Tikuta vartaisiin haluamallasi tavalla. Kannattaa liottaa vartaat vedessä ensin n. 1h (ei pala grillissä niin helposti)
Grillaa vartaat käännellen keskilämmöllä. Voit sivellä vartaita marinadilla välillä.
  

Ananas-jalapenosalsa lisukkeeksi

 ½ ananas, TUORE
1 kpl valkosipulin kynsi
1 kpl salottisipuli
1 kpl punainen suippopaprika
1 kpl tuore jalapeno (säilöttykin käy)
1 limen mehu
mustapippuria myllystä hieman
15 g tuoretta inkivääriä raastettuna
tuoretta korianteria
tuoretta minttua
ruskeaa sokeria
suolaa

Pilko ananas n. puolen sentin kuutioiksi. Hienonna chili ja jalapeno. Kuutioi paprika, valkosipuli ja sipuli oikein pieneksi kuutioksi. Sekoita keskenään. Lisää inkivääri ja hienonnettu korianteri ja minttu (maun mukaan). Lisää hieman suolaa ja ruskeaa sokeria sekä limen mehu. Anna maustua jääkaapissa 1 vrk. Tarkista maku ja tarvittaessa mausta lisää!

Mallaspossunniska eli kassler

 Leikkaa niskasta n. 2 cm paksuiset pihvit. (yhdestä niskasta saat n. 7-10 kpl pihvejä) Valmista marinadi:

1 (2) plo tummaa (savu)olutta
1 chili
moscovadosokeria 3 rkl
tuoretta timjamia
1 oksa tuoretta rosmariinia
2 kpl valkosipulinkynsi
2/3 dl öljyä
2 cl konjakkia
mustapippuria myllystä

Jos sinulla on kaksi pulloa olutta, juo toinen itse =D
Laita leikatut pihvit esim. pakastuspussiin marinadin kanssa, sulje tiukkaan (kaikki ilma pois) ja anna marinoitua kylmässä 1 vrk.


HYVIÄ JA RENTOJA GRILLAUSHETKIÄ JA RIEMUKASTA KESÄÄ KAIKILLE!
T. LINTSI

-------------------------------
kuvat: Mika ja Jouni Kaartinen